Lintujen talviruokinnasta ja tunnistuksesta

Vihreä lippu-kerholaiset tekivät metsään kaksi lintulautaa maitopurkeista. Niiden luona voi käydä tarkkailemassa talvilintuja. Myös kimpan Lähiympäristö-jaksolla tarkkaillaan lintuja ja hoidetaan lintulautaa.

Suomen runsaasta 240 pesimälajista noin 70 jää sinnittelemään meille talveksi. Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia. Talvehtiminen pesimäseuduilla voi kuitenkin olla linnuille turvallisempaa kuin raskaalle ja vaaralliselle muuttomatkalle lähteminen.

Ihmisen tarjoama talviruokinta auttaa monen talvehtivan linnun selviytymisessä kevääseen. Paljon energiaa sisältävä ruoka auttaa lintuja kestämään koviakin pakkasia. Esimerkiksi sinitiainen joutuu tankkaamaan moninkertaisesti oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen hengissä pakkasyön yli. Lisäksi talven aikana hyvin ruokaa saaneet linnut ovat paremmassa kunnossa keväällä pesimäajan kynnyksellä.
Lähde (myös paljon lisätietoa): Birdlife: Lintujen talviruokinta
https://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta/

Birdlifen Pihabongauksen materiaalit, mm. video talvilinnuista:
https://www.birdlife.fi/tapahtumat/pihabongaus/materiaalit/

Koulujen pihabongaus https://www.birdlife.fi/tapahtumat/pihabongaus/pihabongaus-koulussa/

Artikkeli Aamulehdessä 3.11.2016: Talvi on ankara pikkulinnuille
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/talvi-on-ankara-pikkulinnuille-alle-puolet-selviaa-kesaan-24019217

Voit tarkkalilla helppoja talvilajeja, LuontoPortista kuvat ja äänet (myös muut linnut):
talitiainen http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/sinitiainen
sinitiainen http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/talitiainen
viherpeippo http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/viherpeippo
punatulkku http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/punatulkku
harakka http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/harakka
varis http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/varis

Voit ottaa koulun tabletin mukaan metsään, ja jakaa sille verkkoyhteyden omasta kännykästäsi. Voit näyttää linnun kuvan myös tabletista. Voit käyttää vaihtoehtoisesti  älykännykkää.

Jos soitat lintujen ääntä, se saattaa houkutella lintuja paikalle. Löydät lintujen ääniä myös hakemalla linnun nimellä YouTubesta – mutta silloin kannattaa olla tietysti lähdekriittinen.

Lintubongausleikki:

Ryhmä jaetaan puoliksi.
Toisen ovat lintubongareita, toiset lintuja. Linnuille jaetaan linnun kuvat. (Leikissä mukana opeteltavat linnut. Samaa lintua voi olla monta.)
Kyseessä on hippaleikki. Lintubongarit yrittävät saada kiinni lintuja. Kun lintubongari saa kiinni linnun, sen pitää tunnistaa lintu. Jos lintu tunnistetaan, lintu ja bongari vaihtavat paikkaa. Jos lintua ei tunnisteta, lintu pääsee karkuun ja jatkaa lintuna.

Osallisuus ja vaikuttaminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *